Esittävän taiteen linja

​​​​​​​Lukion yleislinja ja p​​ainotuslinjat​

Keravan lukiossa ja aikuislukiossa opiskelee n. 570 lukio-opiskelijaa. Opiskelijoita otetaan lukioon yhteishaussa 192, joista 120 yleislinjalle, 36 luonnontieteellis-matemaattisella linjalle ja 36 esittävän taiteen linjalle.

Eri taideaineiden yhdistetty opetus on toteutuessaan ainutlaatuinen suomalaisella lukiokentällä. Opetuksen on tarkoitus tukea opiskelijoiden itsetuntemuksen kasvua sekä luovuutta ja rohkeutta toimia muuttuvan maailman uudistuvissa haasteissa. Esittävän taiteen painotuslinjalla mahdollistetaan myös keravalainen taideopetuksen jatkumo, jossa taideaineisiin suuntautuneet perusopetuksen oppilaat voivat jatkaa opinpolkuaan paikallisessa lukiossa.​​​

Esittävän taite​​​en linja

Esittävän taiteen linjalla runsaiden koulukohtaisten kurssien lisäksi opiskelija voi suorittaa kuvataiteen, musiikin, draaman ja tanssin lukiodiplomin. Linjalla on opintojen aluksi kaksi pakollista kurssia, joiden jälkeen opiskelijat voivat valita eri taidemuotojen kursseja ja painottaa opintojaan ensisijaisesti valitsemansa osa-alueen mukaisesti. Jokaisen opiskelijan on myös opintojen alussa olevien pakollisten kurssien lisäksi suoritettava opintojensa aikana yhteisiä kursseja oman taidemuotonsa kurssien ohella. Kullakin vuosikurssilla valmistetaan eri taidemuotoja integroiva esitys. ​

Dra​ama

Draaman opinnoissa syvennytään teatterin tekemisen osa-alueisiin, näyttelijäntyön tekniikoihin ja draamaan taidesuuntauksena. Kursseilla perehdytään käsikirjoittamiseen, esityksen suunnitteluun ja toteuttamiseen, näyttämötekniikkaan, improvisaatioon ja teatterin eri suuntauksiin. Kaikilla vuosikursseilla toteutetaan esitys yhdessä muiden esittävän taiteen opiskelijoiden kanssa. Opiskelijan itsetunto, identiteetti ja esiintymiskokemus vahvistuvat. 

Musii​​kki

Musiikin opinnoissa keskitytään musisoimiseen erilaisissa ryhmissä ja tutustutaan eri musiikin lajeihin sekä tyyleihin. Kursseilla vahvistetaan elämyksellisesti opiskelijan musiikillisia taitoja ja tietoja. Keskeistä on opiskelijan oma ilmaisu, luovuus, vuorovaikutustaidot ja myönteisten kokemusten vahvistaminen. Opiskelijat tuottavat esityksiä muiden esittävän taiteen linjan opiskelijoiden kanssa ja esiintyvät koulun ulkopuolella erilaisissa tilaisuuksissa. Kursseilla tärkeintä on soittaminen, laulaminen, kuunteleminen sekä säveltäminen unohtamatta musiikin teoriaa.

Ta​nssi

Tanssin opinnoissa lukiolaiset saavat laadukasta ja monipuolista taidetanssin, esiintymisen, tanssi-ilmaisun, tanssitiedon ja koreografian opetusta.  Opiskelija saa mahdollisuuden kehittyä yksilöllisesti sekä osana ryhmää. Olennaista on itse tekeminen ja tanssijan identiteetin vahvistaminen. Jokaisella vuosikurssilla tuotetaan esitys yhteistyönä muiden esittävän taiteen opiskelijoiden kanssa. Tanssin kurssit tarjoavat mahdollisuuden kehonhuoltoon ja hyvinvoinnin ylläpitoon. Opinnot antavat hyvät valmiudet pyrkiä tanssin ammatillisiin opintoihin lukion jälkeen.

Kuvat​​aide

Kuvataiteen kursseilla perehdytään kuvailmaisun keinoihin ja välineisiin. Tarjolla on perinteisiä kuvataiteen kursseja kuten maalausta, kuvanveistoa ja klassista piirtämistä. Opiskelijalla on myös mahdollisuus opiskella uudempia välineitä hyödyntäviä kursseja, kuten digitaalista valokuvausta, elokuvaa sekä graafisen suunnittelun alkeita ja kuvankäsittelyä tietokoneella. Kuvallisen työskentelyn lisäksi opintoihin sisältyy taidehistorian ja estetiikan opintoja, asiantuntijavierailijoiden tapaamisia ja näyttely- sekä museokäyntejä. Kuvataiteen opinnoissa tärkeintä on opiskelijan persoonallisuuden ja henkisen kasvun tukeminen kuvataiteen avulla.

Hakemin​en ja valin​​​ta

Linjalle haetaan kevään yhteishaussa. Esittävän taiteen linjan valintakriteereinä käytetään valintakoetta ja hakijan lukuaineiden keskiarvoa. Lukuaineiden keskiarvosta muodostuu puolet hakijan pistemäärästä (maksimissaan 10 pistettä) ja valintakokeesta puolet hakijan pistemäärästä (maksimissaan 10 pistettä).

Linjalle valituilla opiskelijoilla lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,00 ja valintakokeesta tulee saada minimissään kolme (3) pistettä. Mikäli useammalla hakijalla on sama pistemäärä, saman pistemäärän saaneet hakijat otetaan sattumanvaraisessa järjestyksessä eli arvotaan.

Valintakoe järjestetään koululla osoitteessa Keskikatu 5, Kerava torstaina 3.5.2018 klo 9.00-16.00. 

Opiskelijoille lähetetään henkilökohtainen kutsu valintakokeeseen yhteishaun jälkeen, viimeistään 20.4.2018.

Ohjeet valintakokeeseen valmistautumiseen ja osallistumiseen

Esittävän taiteen linjan valintakokeet

Lukio lähettää kaikille hakijoille yhteishaun päättymisen jälkeen tekstiviestin, jossa kysytään hakijan nimi ja esittävän taiteen suuntautumisvaihtoehto, jonka valintakokeeseen hakija aikoo osallistua. Valintakoejärjestelyjen onnistumisen takaamiseksi hakijan edellytetään vastaavan tekstiviestiin. Uusintakokeita ei järjestetä. Kokeessa ei ole haastattelua. Lukio voi tarvittaessa tallentaa valintakokeet arviointia varten. Hakijan tulee ottaa koetilaisuuteen mukaansa omat eväät. 

Kaikille hakijoille lähetetään viimeistään 20.4.2018 henkilökohtainen kutsu valintakokeeseen, joka pidetään to 3.5.2018 klo 9.00-16.00 Keravan lukion ja aikuislukion tiloissa osoitteessa Keskikatu 5, 00420 Kerava. Yksittäisen hakijan valintakoe kestää 3-4 tuntia.

Kaikille yhteinen osio

Kaikki hakijat osallistuvat ryhmätilanteeseen, jossa mitataan hakijan motivaatiota, kiinnostusta ja kykyä toimia yhdessä. Ryhmätilanne ei vaadi erityistaitoja tai etukäteisvalmistautumista. Ryhmätilanteen lisäksi hakija osallistuu sen esittävän taiteen suuntautumisvaihtoehdon valintakokeeseen, johon on tekstiviestissä ilmoittanut osallistuvansa. Ilmoittautumista ei voi muuttaa jälkikäteen.

Kuvataiteen valintakoe

Valintakokeessa on kolme muun muassa piirtämisen ja maalaamisen sujuvuutta, sommittelua, mielikuvitusta, värinkäyttöä ja viestin välittymistä mittaavaa tehtävää. Hakijan ei tarvitse tuoda valintakokeeseen mitään työvälineitä, mutta omat pensselit, vesivärit ja lyijykynät saa tuoda mukanaan. Valintakokeen tehtäviä ei palauteta hakijoille. Aikaa tehtävien tekemiseen on kolme tuntia.

Draaman valintakoe

Valitse yksi kolmesta monologiteksteistä (monologitekstit julkaistaan tässä linkissä tammikuun 2018 aikana). Harjoittele ja muokkaa se omaan suuhusi sopivaksi. Monologia ei ole pakko opetella sanasta sanaan. Mieti, mitä monologin sisältämiä asioita voisit ilmaista toiminnan avulla. Käytä apuna tähänastista tietämystäsi draaman ilmaisukeinoista (liike, ääni, eleet, kehonkieli, rytmi, tilankäyttö). Esitystilana toimii tavallinen luokkahuone. Voit halutessasi päättää, missä suunnassa ja paikassa luokkahuonetta katsomo on. Esityksen kesto on korkeintaan 5 min.

Tanssin valintakoe

Valmista ja harjoittele oma tanssisoolo, jonka koreografian olet tehnyt itse itsellesi. Anna soolollesi nimi. Soolon tulee edustaa jotain taidetanssin muotoa (baletti, nykytanssi, jazztanssi) tai näiden yhdistelmää. Siinä saa olla vaikutteita myös muista tanssityyleistä. Suunnittele esitys niin, että pääset näyttämään siinä omaa parastasi.  Tuo tanssin musiikki tullessasi muistitikulle tallennettuna. Esiintymisasu on vapaa. Esityksen keston tulee olla vähintään 2 min ja enintään 4 min. 

Musiikin valintakoe koostuu kahdesta osasta:

  1. Pakollinen laulunäyte (nuotti), joka esitetään ulkoa ja ilman säestystä. Sävellaji on vapaavalintainen.
  2. Omavalintainen laulu- tai soittonäyte: esitä valitsemasi kappale tai osa suurempaa teosta haluamallasi instrumentilla tai laulaen. Voit halutessasi säestää itseäsi. Musiikkikappaleen kesto voi olla korkeintaan 2½ min.
Luokasta löytyy piano, sähkökitara, sähköbasso, kitara- ja bassovahvistimet, instrumenttikaapelit ja rumpusetti. Muut instrumentit ja rumpukapulat, plektran yms. hakija tuo mukanaan. Hakija voi käyttää yhteensä korkeintaan 5 minuuttia aikaa.

Valintakoeohjeet ja liitteet pdf-muodossa, kevät 2018

Kurssit ja sis​ällöt

​Aine​Kurssimäärä
​Draama​10
​Musiikki ​16
​Tanssi​9
​Kuvataide​11
​Taiteiden välisiä kursseja​6

Lisä​​​tie​​toja​​

Lisätietoja linjan opintosisällöistä ja hakemisesta linjalle saa opinto-ohjaajilta ja rehtorilta.

Päivitetty 26.01.2018 klo 10:45

KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO

www.lukio.kerava.fi
Käyntiosoite
Keskikatu 5
04200 Kerava

Postiosoite
PL 123, 04201 Kerava

​LUKION OPINTOTOIMISTO

Lukion opintotoimisto, 2. krs.
puh. 040 318 2204
lukio@kerava.fi

Aukioloajat
ma, ti, to klo 9.00-12.00 ja 13.00-15.00
ke 9.00-12.00 ja 13.00-18.00
pe suljettu

​​​​AIKUISLUKION OPINTOTOIMISTO

Aikuislukion opintotoimisto, 2. krs.
puh. 040 318 2431
lukio@kerava.fi

Aukioloajat
ma, ti ja to klo 9.00-12.00 ja 13.00-15.00
ke klo 9.00-12.00 ja 13.00-18.00
pe suljettu